Allekirjoitan nimittäin 110-prosenttisesti Katja Lahden (aka Project Maman Katja) lauseen:
"Tunnen spontaania vetoa tavaran haalimiseen ja säilömiseen, mutta toisaalta – ja onneksi – olen alkanut kokea tavarapaljoudesta ahdistusta." (http://leostranius.fi/2011/09/katja-lahti-laput-kiinni/)Kiitos minun, myö hukutaan tavaroihin!
Kaiken alku täällä osoitteessa oli myöntää itselleen ja ääneen, että tämän huushollin tavaroista yli 80% kuuluu allekirjoittaneelle. Mies on oppinut tai perinyt äidiltään jo äidinmaidossa oivalluksen siitä, että tavarasta voi myös luopua.
(Anoppi on tässä niin tehokas, että appiukko kiroaa päivänä jos toisena kadonneiden tavaroidensa perään. Millon on kännykän laturi mennyt roskiin "No eiks se ollu sun vanhaan puhelimeen?", milloin joku oleellinen ruuvi lipaston päältä "Sehän on ollut siinä jo viikon? (Todellisuus? 5 minuuttia.))
Asiaan. Kun 75neliön asuntoomme, joka on käsittääkseni optimaalinen kolmen hengen talous, piti saada vielä mahtumaan pienen poikamme omaisuus (jota on enää kaksi kuukautisen lapsemmekaan kohdalla turha yrittää tunkea 100 tavaran haasteeseen. Ahdistus sekin.) oli pakko alkaa ymmärtää, että jostain on nyt luovuttava ja se jostain on minun prosenteistani. Älkääkä ymmärtäkö väärin! Olemme esimerkiksi itse ostaneet Akselille alle kymmenen vaatetta ja silti niitä riittää niin paljon, että voin joka päivä pukea pojalle uuden vaatekerran ja silti vaatteet jäävät pieneksi, ennenkuin ehdimme kaikkia käyttää. Niitä on vähän tullut kavereilta ja sukulaisilta, kiitos siitä. Ja helpotuksekseni osa on kulkenut jo useammankin lapsen päällä ja nekin jotka eivät vielä ole, tulevat sitä olemaan. Lasten vaatteiden kohdalla kierrätys on jostain syystä paljon yleisempää kuin aikuisten.
Mutta tämä on jatkossa myös pienen Akselin koti (Ah, Akselin kummin koukutettua minut Stellan Kuka on tuolla vuoren päällä -kappaleeseen, hoen toisinaan itselleni ääneen: "Olen Peter, nyt opit sen, kotini on täällä." Akseli siis tosiaan asuu täällä, tämä on sen pienenkin ihmisen koti!). Täten on siis järkeen käypää, että pikku-ukkelin tavarat on myös mahdutettava näiden seinien sisäpuolelle.
Inspiraatiota sain bongatessani Kristiina Komulaisen haastattelun energiasiivouksesta.
Energiasiivous eli energiapuhdistus (space clearing) on alunperin balilainen rituaali. Sen periaate on, että kodista poistetaan kaikki negatiivinen: romut, liiat huonekalut ja tavarat. Näin kodin energia pääsee virtaamaan positiivisella tavalla. Jos ympärillä on paljon negatiivisia asioita (jotka yleensä myös aiheuttavat sotkua), se vaikuttaa asukkaisiinkin negatiivisesti.Tämän tatuoin mieleeni kokonaisvaltaiseksi ohjeeksi:
“Minä teen siten, että jos hiukankin epäröin, tavara lähtee samantien”, Kristiina linjaa.Konkreettisia vinkkejä projektiini, ja siten lisää innostusta, tarjosi saman median pelastustarina: Hukutko tavaroihin? − 3 vinkkiä pelastumiseen.
Tartuin välittömästi neljän kasan -taktiikkaan ja parin päivän kokeilulla voin todeta sen toimivaksi, ei tuu niin helposti kannettua tavaroita ees taas, vaan mietittyä ennemminkin minne mikäkin oikeasti kuuluu; missä on tämän tavaran paikka. Ja vinkki viistoista: kannattaa aloittaa siitä huoneesta, minkä kuuluisi olla ei-päivittäisessä-käytössä olevien tavaroiden varastointipaikka, oli se sitten ulko-/häkkivarasto, vaatehuone, autotalli tai kaikki edellämainitut.
Ja ne neljä kasaa:
− säilytä
− säilytä muualla
− lahjoita
− hävitä
Olen onnellinen tästä ajatuksesta. Kerrankin minulla on tahtoa raivata tavaramäärää pienemmäksi (tavoite on siis saada tilaa lapsen tavaroille ja vähentää ympäri kämppää lojuvia päämäärättömiä tavarakasoja...) Ainut mitä minulta puuttuu on enää aika! Onneksi hylly tai kaappi kerrallaan tavara vähenee vaikkakin hitaasti, niin varmasti.
ps. Ihanat äiti-aivoni pomppivat ajatuksesta toiseen kuin pupujussi porkkanamaalla, mutta antakaa anteeksi ja koittakaa saada selvää sekä kiinni punaisesta langasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti